Month: huhtikuu 2013

Aamulla bussissa

Aamulla bussissa nainen sutii viimeiset ripsivärit pysäkkien kohdalla, odottaa kärsivällisesti auton nytkähdettyä liikkeelle aina seuraavalle pysäkille pitäen peiliä ja ripsisivellintä hievahtamatta paikoillaan. Viimeistelee kulmat bussin hidastaessa kulkuaan. Viimein viidennen pysäkin kohdalla kaikki näyttää hyvältä, supistaa vielä huuliaan, laittaa peilin ja ripsivärin pois, vilkaisee sivuilleen, ja jää katsomaan, katse kestää pidemmän aikaa kuin olisi tarkoitettu, hymyilee hieman kääntäen katseensa ikkunaan.

Saaristo proosarunoja

Luodolta katsottuna tuntui kuin meri olisi nielaissut taivaanrannan. Uloimmalla saarella vain vanha majakka seisoi edelleen pystyssä uhmaten myrskyjä. Vain rohkeimmat linnut uskalsivat lentää niin kauas mantereelta, eivätkä nekään enää siitä kauemmaksi. Meri oli ääretön eikä sen laitaa näkynyt enää. Linnut katselivat joskus korkealta kiveltä kauas taivaanrantaan ja miettivät mitä sen takana mahtoikaan olla. Muutamat uhkarohkeat olivat lähteneet aavalle, ne eivät olleet koskaan enää palanneet takaisin.  Linnut järkyttyivät nähdessään muutamien päivien kuluttua aaltojen tuovan rantakiville valoisia linnunsulkia.  Ne eivät enää koskaan yrittäneet lähteä majakkasaarelta kauemmaksi, eivät edes laivojen mukana jotka harvoin purjehtivat saaren ohitse merelle.

————————————————————

Talven tulon myötä kaikki hiljeni. Ei käynyt enää kahvivieraita, kukaan ei eksynyt rantautumaan laiturille, lokkien kirkuna vaimeni, pimeys tuli yhä nopeammin peittäen kaiken alleen. Pakkasten tullessa kaikki jäätyi, liikkuminen oli vaikeaa ja vaarallista, piti suunnitella kaikkea viikkokausiksi eteenpäin. Elämä rajoittui asuinsijoilleen, oli odotuksen aika, kevättä ja kesää. Ne jotka olivat asuneet kauan tiesivät milloin oli parastaan jäädä kotiin. Ilmasto oli muuttunut, ne paikat jossa vielä viime vuonna oli ollut vaarallisia virtauksia, olivat nyt jossain muualla. Ei niistä enää voinut tietää. Lumen ja jään päältä kaikki näytti samanlaiselta ja vesi oli jäätävän kylmää talvella. Täällä se joka kuvitteli jotain, tiesi vähemmän oli vaarallinen yhdistelmä.

———————————————————-

Lokit kirkuivat aina, aamusta iltaan. Ne eivät voineet sille mitään, sillä niin oli määrätty. Se johtui niiden ruokavaliosta, kaloista. Kun ne näkivät korkealla liidellessään varomattoman kalan lähelle pintaa, ne oikaisivat siipensä, syöksyivät suoraan alas, nappasivat kalan ja söivät sen. Saalistaessaan kalan, lokit joutuivat nielaisemaan sen heti, muuten toiset lokit olisivat voineet varastaan niiden saaliin. Lokit olivat ahneita ja röyhkeitä ja ne ottivat saaliin sieltä mistä saivat sen helpoiten. Kalojen joutuessa lokkien vatsaan ne purivat joka sai linnut kirkumaan. Ja kaikkihan tietävät, lokeilla oli aina nälkä ja ne söivät aina kalaa, ja kirkuivat sen vuoksi, aina. Sellainen oli lokkien elämän kiertokulku.