Month: heinäkuu 2013

Autiot rannat

Matka todellisuudesta oli alkamassa, kesäloma, kaksi kuukautta irti sivistyksestä, sähköposteista, viesteistä, kaikesta. Perjantaina, töiden jälkeen pakkasin viimeiset tavarani autooni joka oli jo täynnä kaikenlaista tarpeellista. Kävin kaupan kautta ja ajoin venesatamaan. Siirsin tavarat purjeveneeseeni, irroitin köydet laiturista vapautin itseni kaikesta, ja purjehdin sydän onnellisena ilosta kohti omaa saartani.

Tummat pilvet vaelsivat taivaalla tuoden tuulen mukanaan. Kaukana taivaanrannassa saattoi nähdä sateen, se oli kuin kaihdin ikkunan edessä. Se saattoi olla kohdalla kun pääsisin saareen, ajattelin, mutta en murehtinut sitä. Minä pidin sateesta, myrskyistä joissa tunsin itsensä pieneksi tyrskyjen keskellä saaressa, myrskylyhdyn valossa, kahvikuppi kädessäni.

Minä rakastin purjehtimista aavoilla selänteillä, rantojen kadottua näkymättömiin, purjeiden lepattaessa, kuljettaen venettä äänettömästi kuohuvien aaltojen päällä. Linnut olivat aina merkki saarista. Oli opittava lukemaan lintujen lentoa, katsottava taivaalle, aistittava tuulta, opittava näkemään.

Nainen

Nainen astui  bussiin, istui penkille, ja jäi katsomaan ulos välinpitämättömästi. Aamulla oli ollut kiire, puserosta, joka oli väärinpäin näkyi pesuohjelappu, valkoisten rintaliivien selkämys, hame oli hieman liian lyhyt. Bussi kiiti puiden kattamalla kujalla, nainen istui katsoi edelleen ulos, Hänen ajatukset olivat jossain muualla. Kaarteen jälkeen käsi hapuili stop nappulaa, yritti pitää hamettaan säädyllisessä pituudessa siirtyessään käytävän puolelle. Nousi ylös vasta kun bussi oli juuri pysähtymäisillään, jääden asuntoalueen vievän tien eteen. Astui hyvin hitaasti pari askelta, ja puhkesi itkuun painaen päänsä alas. Onni ei ollut kestänyt kauan.

Mielipide

Mies katselee pitkän objektiivin läpi vastarannalle, tutkii kohteita, kuvakulmia, valoisuutta, näkee naisen, seuraa askeleita. nainen huomaa, nostaa keskisormensa, ilmoittaa mielipiteensä, ilman hymyä.

Kirjoitan jotain

Kirjoitan jotain, mutta unohdan lopun jo ennen pistettä, aika kuluu enkä tunne sen dedlinea. Valoisat yöt ovat ikäviä, kuumia ja tuskaisen kosteita. Pimeys on unien aikaa. Sanoja on vaikeaa etsiä, en ole huolissani, ne ryömivät jostain kun niiden aika on.

Muisto

Sielussa sykähtää aina kun tapaa sen tummahiuksisen tytön johon oli rakastunut koulussa joka istui edessäni, muistaa poninhännän, kesäiset hameet, katseen, hymyn. 40 vuoden jälkeen näkee saman katseen, hymyn jota ei ole koskaan unohtanut.

Terveisiä Riitalle ♥