Month: syyskuu 2013

Runotorstai – Kaipaus

Pitkän kumpuilevan suoran päässä oikealla näkyi jo järvi. Siitä tiesi että ollaan jo lähellä. Kun asfalttitieltä kääntyi oikealle suuren kiven kohdalla, pienelle hiekkatielle oli jo lähes kesälomalle.  Tielle oli muodostunut ura, ei tarvinnut varmaan edes ohjata, auton kulkiessa vaivattomasti urallaan eteenpäin. Mäen päällä tie kääntyi vasemmalle, siinä missä Kotirannan vanha puinen mökki oli aivan tien vieressä. Mökki näkyi jo laakson toisella puolella. Ennen viljapeltoa oikealle risteytyi toinen polku, se vei kirkolle josta maito haettiin lauantaisin. Mutkien jälkeen poluksi muuttunut tie laskeutui vehreille peltomaisemille.  Oltiin kullanruskeiden vehnä tähkien ja vihreiden heinäpeltojen välissä. Vilja oli jo niin korkeaa ettei sen ylitse enää näkynyt.  Heinät ropisivat auton kylkeen kuin kesäinen sade. Viljan tuoksu valtasi kuuman auton.

Runotorstai – kaipaus

Runotorstai – Loitsu

Muuri joka erotti heidät tästä ajasta,

oli tuntemattomien teiden viivoittamat

sen takana mantereet äärettömän pitkät,

he käänsivät selkänsä eiliselle,

mutta kuulivat niiden äänet

askeleittensa kaiussa.

Oli vain huominen jota he eivät vielä nähneet,

he tiesivät sen olevan paikassa

jossa sydämet vannoivat sanoja.

Soturien laulut taottiin kilpiin,

kuninkaat kuolivat ennen kansaansa,

muuttuen sanoiksi muurille.

—————————————–

Runotorstai  – Loitsu

Runotorstai – Koti

Sade tuntui erilaiselta, kattopellit olivat uusittu eivätkä ne ropisseet samalla lailla kuin ensimmäisessä talossa. Kellari oli niin pimeä että pelkäsin siellä olevan hirviöitä. Pyöräsuoja oli pitkä pohjaton tunneli jossa ainakin asui pelottavia olentoja. Jos katsoi tarkasti, niiden punaiset silmät kiiluivat pimeydessä odottaen saalistaan. Liitereiden ovet narisivat kuin aaveet. Ei niihin voinut mennä sisälle ellei varmistanut ovea. Jos ovi menisi kiinni, sieltä ei enää ikinä pääsisi pois. Ne odottivat juuri sitä, aaveet ja hirviöt jotka söisivät sielun.

Runotorstai – Koti