Runotorstai – Kaipaus

Pitkän kumpuilevan suoran päässä oikealla näkyi jo järvi. Siitä tiesi että ollaan jo lähellä. Kun asfalttitieltä kääntyi oikealle suuren kiven kohdalla, pienelle hiekkatielle oli jo lähes kesälomalle.  Tielle oli muodostunut ura, ei tarvinnut varmaan edes ohjata, auton kulkiessa vaivattomasti urallaan eteenpäin. Mäen päällä tie kääntyi vasemmalle, siinä missä Kotirannan vanha puinen mökki oli aivan tien vieressä. Mökki näkyi jo laakson toisella puolella. Ennen viljapeltoa oikealle risteytyi toinen polku, se vei kirkolle josta maito haettiin lauantaisin. Mutkien jälkeen poluksi muuttunut tie laskeutui vehreille peltomaisemille.  Oltiin kullanruskeiden vehnä tähkien ja vihreiden heinäpeltojen välissä. Vilja oli jo niin korkeaa ettei sen ylitse enää näkynyt.  Heinät ropisivat auton kylkeen kuin kesäinen sade. Viljan tuoksu valtasi kuuman auton.

Runotorstai – kaipaus

Advertisement

18 comments

  1. Eläviä lapsuusmuistoja. Luin ensin epähuomiossa ”vehnä täkkien” …olisi se niinkin voinut olla = pellon peitto 🙂

  2. Pidin samasta lauseesta kuin HeidiR, samoin virkkeestä ”Kun asfalttitieltä kääntyi oikealle suuren kiven kohdalla, pienelle hiekkatielle oli jo lähes kesälomalle.” (Vaikka kesälomalle po -lla? Anteeksi pikkuseikkoihin tarrautuminen!) Mukavasti kuvasit aikuisen muistona lapsuuden kesälomalle lähdön, johon sitten kiertyi koko kesämaisema. Hyvä kohta on myös tämä: ”Tielle oli muodostunut ura, ei tarvinnut varmaan edes ohjata”-

  3. En ole viettänyt lapsuudessa kesiä mökillä, tämä ei vienyt ajatuksia niihin vuosiin, mutta aikuisiän tuntemuksia tämä runo kuvasi minulle. Kaipaus mökin rauhaan, hiljaisuuteen, se istuu tiukassa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s