Runotorstai – Huolehtia

Elämä vaati enemmän. Ne jotka eivät olleet kyllin vahvoja, lähtivät, mutta ne jotka jäivät, heitä ei pystynyt kaatamaan enää mikään. Ihmiset olivat kuin puita, vahvoja, syvään juurtuneita. Tässä paikassa miehet tekivät työt, vaimojen hoitaessa kotia ja karjaa. Heidän maailmansa oli erilainen, puhuivatkin eri kieltä, halusivat erottua, olla itsenäisiä. Ja mitä kauemmaksi kulki sen erilaisemmiksi paikkojen nimetkin muuttuivat. Ei siellä enää pärjätty mantereen kielillä, mitä kauemmin ihmiset olivat siellä asuneet, sitä enemmän he unohtivat sen jota sanottiin äidinkieleksi. Ihmiset olivat jotenkin yhdenmukaisia päältä päin katsottuna, samaa geeniperinnettä. Yleensä saaristolaiset avioituivat saaristolaisten kanssa, harvemmin kukaan mantereelta tuli saarelle asumaan. Täytyi rakastaa paljon, enemmän kuin normaalisti muuttaessaan saareen. Piti rakastaa toista niin paljon ettei uskonut sellaisen olevan edes mahdollista. Täytyi omata kalojen sydän

Runotorstai – Huolehtia

Advertisement

13 comments

  1. Vahvaa kieltä juurista ja juurtumisesta tänä aikana, jolloin ihmiset ovat entistä enemmän juurettomia. Jolloin halutaan olla yksilöllisiä erottumatta liikaa muista.

  2. Mietin lukiessa, että ehkä voisi tiivistää joiltain osin vähän? Mietin esim. lausetta ”Ihmiset olivat kuin puita, vahvoja, syvään juurtuneita.”, onko se tarpeellinen – merkitys tulee jo edellä (+syvään juurtunut on ehkä hiukan kliseinen, vaikka kiva onkin ja itsekin sitä käytän :P). Mutta muuten hieno ja pidin.

  3. Upea koko runo – ja upea loppu. Tekstisi kulkee maanläheisesti, voimakkaasti ja sujuvasti – tähän jää jotenkin koukkuun!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s