Runotorstai – toivo

 

Toivo oli sellainen langanlaiha,  pieni, koskaan ei sanottua Toivoa suureksi,
oli vain pieni Toivo. Useimmat odottivat toivoa aikanaan sekä hänen veljeään Onnia sekä
siskoaan Rauhaa.  Minne Toivo menikin, vieraiden hartioilta putosi aina monta kiloa surua
ja murhetta kolmikon astelessa sisään.

Toivo saattoi kulkea metsän reunustaa kulkevalla polulla, suurella valtatiellä tai kadulla,
pihapiiriin tullessaan koputti ovea ja kävi sisään. Toivo ei useinkaan viipynyt kenenkään
luona kovin kauan, Onni sekä Rauha sensijaan tykkäsivät kahvitella pidemmänkin aikaa
sekä pikkuserkku Lahja, joka tuli aina yllättäen joukon mukana.  Lahjakin kävi yleensä vain
kääntymässä, hyvä kun ehti hörppäistä kupin kahvia.  Onni ja Rauha jättivät taloon tunteen Toivosta.

Hiljaisina iltoina, kellon vain tikittäessä, lumihiutaleiden
sataessa ikkunalaudalle, talon väki muisteli lämmöllä kolmikkoa sekä
Lahjaa  lämmöllä.

Runotorstai – toivo

Advertisement

2 comments

  1. hyvä runo, tosin lopussa on kaksi kertaa lämmöllä, ehkä yksi kerta olisi riittänyt? 🙂 Haastan etsimään epäkohtia omasta runostani 😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s