Runotorstai – Fontti

Metsä ei ollut tavallisille ihmisille sen kummallisempi paikka kuin mikään muukaan metsä. Puut olivat samanlaisia, saniaiset kasvoivat vihreinä peittoina, oravat ryntäilivät juuresta latvustoon ja takaisin, madot kulkivat maan alla ja linnun, joita oli varmaan tuhansia lauloivat niin kuin kaikissa muissakin metsissä. Jos pysähtyi hetkeksi ja kuunteli saattoi havaita jotain, muiston sellaisesta joka oli kadonnut. Metsä kertoi muistojaan hiljaa, äänettömästi, niitä kuunteleville.

Kauan aikaa sitten, silloin kun metsä oli vielä veden ympäröimä saari eikä ihmisiä vielä ollut tässä paikassa, metsässä asui salaperäinen riimukansa. He jotka kirjoittivat kaarnoihin ajatuksena. Riimukansa oli mykkä, heille ei oltu annettu lupaa puhua, se oli jumalien päätös. Oli löydettävä keino kertoa tapahtumista, kaarnakirjoitus. Se oli hyvin erikoinen tapa viestittää asioita. He pystyivät luomaan siihen hengen, sanojen sielun, jonka he salasivat itse jumaliltaankin. Tietäjät jotka olivat saaneet yhteyden luontoon, sen syvimpään sieluun, kertoivat toisilleen salaisuuksia.

Runotorstai – Fontti

Mainokset

3 comments

  1. proosaruno on peikon miäleen. Sen voi lukea ja heti melkein tiätää mitä se sanoo. Nyt peikko lähteekin heti etsimään kaarnan palasia ja oppimaan kiäliä 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s