runotorstai

Runotorstai – Symboli

Onko nimi symboli vai merkki, se joka on ovessa. Huutaako se ”tule tänne” vai ”mene pois” Ei sitä voi tietää ennenkuin on tavannut ihmisen symbolin tai merkin takana, päässyt tutustumaan. Minulla on naapuri jonka näin ensimmäisen kerran kuuden vuoden jälkeen muuttamisestani, nainen Aasiasta. Mietin joskus minkälainen hän mahtaa olla, soittaisi joskus ovikelloa, kutsuisi kahville. Avaisiko hän ovensa, tulisiko. Hänen symbolinsa on yksinäinen, yksinäisen rauhan aukiolla.

Runotorstai – symboli

Mainokset

Runotorstai – Via Crusis pääsiäisvaellus

Ostoskärryjen hiljainen virta lipuaa kohti kassoja. Se nytkähtelee kuin kuolinkouristuksissa
hetken eteenpäin sykkien elämää. En ole sen onnettomampi sima pullo kädessäni. Ylitin
butjettini, mutta ostin sen silti, ostoskärryjen virrassa, minun pääsiäisvaelluksessani.

Runotorstai – Via Crusis pääsiäisvaellus

Runotorstai – Musta III

Merellä olevat kalat tiesivät ettei kannattanut mennä kovin lähelle rantaa, ei varsinkaan tuulisina päivinä jolloin aallot olivat suuria ja korkeita. Ne saattoivat viedä helposti pienet kalat mukanaan rannalle, josta ei enää kovin helposti päässyt takaisin veteen. Kalat tunsivat ihmisten sanonnan ”Kuin kala kuivalla maalla” Eivätkä ne nähneet siinä mitään hauskaa. Kysymys oli silloin elämästä ja kuolemasta, ja tarkkasilmäisistä lokeista jotka huomasivat heti avuttomat kalat kuivalla maalla, syöksyen niiden kimppuun säälimättömästi.

Kalat pysyivät mielluimmin lähellä majakkaa jonka valokeila pyyhkäisi aution meren ylitse hypnoottisesti. Valo oli turvallista, se poisti pimeyden. Kaikki oli sidottu kaikkeen. Kuten yö ja päivä, valo ja pimeys, Musta merkitsi aina vaaraa, valkoinen rauhaa.

Runotorstai – Musta II

Pimeyden tullessa, syvemmällä uivat kalat sytyttivät lamppunsa valaisten
meren pohjan.  Syvyyksissä niiden läheisyyteen ilmestyi toisia kaloja.
Valossa oli turvallisempaa olla kuin pimeydessä. Rotkojen syvänteissä oli
vielä pimeää, lamppukalatkaan eivät uineet sinne. Siellä asuivat saalistajat,
ne jotka rakastivat pimeyttä.

Ne kalat jotka olivat veden pinnan läheisyydessä nousivat toisinaan
katsomaan lähellä olevia saaria jotka näyttivät mustilta möhkäleilta
tähtitaivasta vasten. Ne kelluivat veden pinnan päällä antaen aaltojen
keinuttaa niitä tähtitaivaan alla. Ne uneksivat lihavista madoista,
planktonista ja vihreistä mehevistä ruohoista.

Runotorstai – Musta

Runotorstai – Musta

Ikkunan takana vilahtelevista maisemista näki kuinka pimeys hellitti hetki
hetkeltä, metsän, peltoaukean, asemien jälkeen. Yön sormet näkyivät vielä
puiden lomassa, pimeys valtasi syvemmällä  metsässä olevat puut. Niiden
jälkeen vihreät aukeat peltoaukeamat toivat valon esiin, auringon joka oli
juuri noussut metsän takaa. En enää katsonut taakseni, oli aika tulla
valoon takaisin.

Runotorstai –  musta

Runotorstai – oppia

Kuulen kahvikupeista jotka eivät ole omilla paikoillaan, tai niiden korvat
ovat väärässä suunnassa,
tossuista, takeista, kaulahuiveista, laukuista, veitsistä, haarukoista ja
ties mistä jotka eivät ole siellä missä niiden pitäisi olla.

Olen oppinut,
hiljaisuuden taidon

Runotorstai – oppia

Runotorstai – toivo

 

Toivo oli sellainen langanlaiha,  pieni, koskaan ei sanottua Toivoa suureksi,
oli vain pieni Toivo. Useimmat odottivat toivoa aikanaan sekä hänen veljeään Onnia sekä
siskoaan Rauhaa.  Minne Toivo menikin, vieraiden hartioilta putosi aina monta kiloa surua
ja murhetta kolmikon astelessa sisään.

Toivo saattoi kulkea metsän reunustaa kulkevalla polulla, suurella valtatiellä tai kadulla,
pihapiiriin tullessaan koputti ovea ja kävi sisään. Toivo ei useinkaan viipynyt kenenkään
luona kovin kauan, Onni sekä Rauha sensijaan tykkäsivät kahvitella pidemmänkin aikaa
sekä pikkuserkku Lahja, joka tuli aina yllättäen joukon mukana.  Lahjakin kävi yleensä vain
kääntymässä, hyvä kun ehti hörppäistä kupin kahvia.  Onni ja Rauha jättivät taloon tunteen Toivosta.

Hiljaisina iltoina, kellon vain tikittäessä, lumihiutaleiden
sataessa ikkunalaudalle, talon väki muisteli lämmöllä kolmikkoa sekä
Lahjaa  lämmöllä.

Runotorstai – toivo